Sammutetuin lyhdyin maailmalla

Oli aika, jolloin suomalaiset päättäjät menivät maailmalle eväinään huono kielitaito ja vielä huonompi itsetunto toivoen, ettei kukaan edes huomaisi heidän olemassaoloaan. Kennelliiton edesmenneen kunniajäsenen Uma Aaltosen sanoin vallalla oli ”laamapaita- ja mahamakkara-look”, konkreettisesti ja kuvaannollisesti.
Onneksi nuo ajat ovat takanapäin. Nyt meiltä lähtee kansainvälisille foorumeille ulkoministeri Alex Stubbin tapaisia, kielitaitoisia, terveellä itsetunnolla ja hyvällä asiaosaamisella varustettuja fiksuja päättäjiä ja virkamiehiä, jotka esiintyvät muiden seurassa yhdenvertaisina ilman minkäänlaista alemmuuskompleksia.
Samalla ymmärretään, että kansainväliset asiat koskettavat meitä jokaisella elämän alalla.
Koiraharrastus on tänä päivänä aktiiviharrastajatasolla hyvin kansainvälistä: ulkomailla käydään näyttelyissä ja kilpailuissa ahkerasti, jalostusmateriaalia vaihdetaan ja otetaan selvää, miten asiat ovat muualla.
Suomen kennelharrastuksella on hyvä maine maailmalla, ja meillä on potentiaalia nousta muiden Pohjoismaiden ohella tärkeäksi vaikuttajaksi kansainvälisessä järjestötoiminnassa. Joskus tuntuu kuitenkin siltä kuin tyytyisimme siihen, että naapuri huseeraa FCI:n hallituksessa eikä muiden tarvitse olla aloitteellisia tai edes kiinnostuneita kansainvälisistä asioista. Puhumattakaan siitä, että Kennelliiton ulkopolitiikkaa hoidettaisiin pitkäjänteisesti ja johdonmukaisesti, kun jo kansainvälisiin kokouksiin osallistumista taidetaan pitää enemmän turisti- kuin työmatkoina.
Kennelliiton valtuuston ja hallituksen jäsenistä harvat ovat kiinnostuneita kansainvälisistä asioista, ja harvemmin niistä lyödään lukkoon yhteisiä kannanottoja. Lieneekö syynä kielitaidon puute vai ajatus siitä, etteivät nämä asiat meitä kosketa – vaikka usein koskettavatkin.
Kansainvälisiä asioita hoidetaan sammutetuin lyhdyin. Tästä on oiva esimerkki viime viikko, jolloin Suomen kerrotaan isännöineen Pohjoismaisen Kennelunionin PKU:n työvaliokunnan kokousta sekä tapaamista Baltian maiden kennelklubien edustajien kanssa.
Meille hallituksen rivimiesjäsenille ei toimitettu esityslistoja, joten emme tienneet, mitä asioita kokouksissa tulee esille, eikä edustajiamme voitu ohjeistaa etukäteen.
PKU:n päätöksistä saanemme tiedon sitten, kun päätökset on tehty ja pöytäkirja julkaistu. Baltia-kokousta olin esittänyt Kennelliiton tämän vuoden toimintasuunnitelmaan, koska kanssakäyminen Baltian maiden kanssa on vilkastunut vuosi vuodelta, ja myös monia yhteisiä ongelmia on. Samoin ensi vuoden alusta voimaan tulevat yhteispohjoismaiset näyttelysäännöt kiinnostanevat myös näitä maita.
Toisen käden tietojen mukaan kokoukset sujuivat hyvin. Kokouksia edeltävänä iltana Kennelliiton hallituksen varapuheenjohtaja kävi illallisilla luovuttamassa Ruotsin kennelklubin SKK:n puheenjohtajalle Nils-Erik Åhmanssonille Kennelliiton hänelle myöntämän kultaisen ansiomerkin. Hallituksen johto ei sen sijaan ehtinyt paikalle edes toivottamaan Baltian edustajia tervetulleiksi Helsinkiin, minkä olisi luullut kuuluvan perusprotokollaan.
Olisin myös odottanut, että joku olisi napannut kuvan tai pari näistä kokouksista ja kirjoittanut vaikkapa muutaman rivin uutispätkän internetsivuillemme ja jäsenlehteemme – olihan tämä ensimmäinen viiden Pohjoismaan ja kolmen Baltian maan yhteiskokous. Tietämystä kansainvälisistä asioista ja niiden vaikutuksesta myös meidän omaan harrastustoimintaamme ja sen edellytyksiin ei lisätä, jos näitä asioita hoidetaan julkisuudelta piilossa sammutetuin lyhdyin.

***
Kirjavinkki niille jalkapallon ystäville, jotka katsoivat tiistai-iltana Mestareiden liigan jalkapallo-ottelua Ajaxin ja AC Milanin välillä: The Financial Times- lehden urheilukolumnisti Simon Kuper on kirjoittanut todella nautittavan kirjan Ajaxin historiasta. Kirjan nimi on "Ajax, the Dutch, the War: Football in Europe during the Second World War". Suosittelen lämpimästi.