tiistai 14. joulukuuta 2010

Stailattua värimaisemaa Messarissa

Aina sitä oppii jotain uutta, meikäläinenkin.
Viime aikoina niin sanottu stailistien ammattikunta on levittäytynyt alalle kuin alalle. Ruokastailistit miettivät, millainen kiemura suklaakastikkeella laitetaan jälkiruokalautaselle, ja mihin kohtaan puuterisokerilla kuorrutettu vadelma tökätään. Hiusstailistit miettivät, millaisia värisävyjä tukkaan laitetaan, oli sitten kysymyksessä herrojen parturointi tai rouvien frisyyri.
Muotistailistit ovat sitten aivan oma lukunsa, kun he sanelevat, minkälaisia rättejä milloinkin päällemme puemme.
Frisöörillä saa rautaisannoksen naistenlehtien trendijuttuja, kun nykyinen on edellistä hieman hitaampi ja tarjoaa vain naistenlehtiä, kun edellisellä oli jopa Kauppalehti luettavana. Nyt viime viikolla frisöörillä opin, että 84-vuotias ikinuori Aira Samulin stailaa itse omat asunsa. Hienoa, ettei hänen tarvitse tuhlata rahaa ulkopuolisiin palveluihin!
Ennen viikonlopun mammuttimaisia Messukeskuksen koiranäyttelyjä minua valistettiin, miten koiranäyttelyihin tulijat – koiranesittäjät, turistit ja tuomaritkin – olivat suunnitelleet jo viikkokaupalla asujensa värimaailmaa…niin kauniit herrat kuin vaatimattomammat daamitkin.
Mitä tähän mielestään normaalilla maalaisjärjellä varustettu bloggaaja voi sanoa, kun oma aika, mielenkiinto ja rahat eivät riitä meikkitaiteilijoiden tai kampaajien palveluihin – stailisteistä puhumattakaan?
Kun koiranäyttelyihinkin pukee päällensä, mitä vaatekaapista sattuu löytymään, kunhan on suhteellisen asiallista ja siistiä, siinä luulossa, että kaikella on aikansa ja paikkansa.
Kun olin nyt oppinut stailatun värimaailman tärkeyden, toki katselin sillä silmällä ympärilleni Messukeskuksessa. Ja totta on, olihan siellä koiranesittäjää monenlaisessa tyllillä vuoratussa rimpsuhameessa korkokengissä sipsuttamassa vaikkapa perinteisen metsästys- ja käyttökoirarodun esittäjänä. Oli mustaa, valkoista ja pinkkiä, ja oli kiharoita ja strasseilla somistettuja asuja, joita perinteisen protokollan mukaan laitetaan päälle cocktailkutsuille tai yökerhoon, ei koiranäyttelyyn.
Tuomarina olen joskus keskeyttänyt arvostelun mutaisella raviradalla kaatosateessa kehoittaen koirien esittäjiä hakemaan sadetakit päälleen, kun olen kuvitellut, ettei kukaan halua kastella cocktailasujaan – usein huonolla menestyksellä. Täytyyhän koiraa esittäessä olla hienoja, satoi tai paistoi.
Kuka tämän ”glamourin” lienee tuonut suomalaisiin koiranäyttelyihin? Mallia on tietysti haettu USA:sta, jossa naishandlerit pukeutuvat yleensä asialliseen mekkoon tai jakkupukuun sekä matalakorkoisiin kenkiin ja mieshandlereillä on puvun takki ja solmio.
Jostain syystä täällä ammutaan yli, oli sitten kysymyksessä koiran kunnostaminen näyttelyyn tai esittäjien asut. Venäläiset ns. ammattihandlerit ovat omaksuneet liioitellun tyylin hienoine esiintymisasuineen ja kullanvärisine ballerinatossuineen. Vahinko vain, että myös suomalaiset ovat katsoneet aiheelliseksi matkia samaa tyyliä.
Ja vahinko, etteivät koirat ole aina samanlaisessa kunnossa tai yhtä hienoja kuin esittäjänsä, mutta taitaa olla niin, että koirat ja niiden arvostelu ovat koiranäyttelyissä toisarvoinen asia näillä turhuuden markkinoilla.
Olisikos jo aika palata perusasioihin?

1 kommentti:

  1. Ei siinä mitään jos aikuiset ihmiset hölmöilevät, mutta miten juniorityttöjä voisi loukkaamatta ohjata asialliseen pukeutumiseen? Ei nuoren tytön kuulu koiraa esittäessään näyttää siltä kuin olisi menossa Presidentin yökerhoon...

    VastaaPoista