Hachiko-koiran tarina

Hachiko-akitan tarina (Hachiko: A Dog’s Story, suomeksi otsikolla Hachiko – Tarina uskollisuudesta) oli niin viehättävä ja liikuttavakin elokuva kuin voi odottaa.
Elokuva perustuu tositapahtumiin. Japanissa vuonna 1924 syntynyt Hachi (pentueen kahdeksas pentu) odotti säännöllisesti työstä palaavaa professori-isäntäänsä Tokion Shibuyan rautatieasemalla. Kun isäntä kuoli töissä sydänkohtaukseen eikä tullutkaan kotiin, koira palasi uskollisesti asemalle joka ilta kuolemaansa asti vuoteen 1935.
Kun koiran tarina levisi, sille pystytettiin rautatieasemalle patsas, ja yksi aseman uloskäynneistä nimettiin sen mukaan.
Hachikon tarinasta on tehty Japanissa elokuva 1980-luvulla. Nyt viime vuonna valmistunut ja pääsiäisenä meillä ensi-iltansa saanut, Lasse Hallströmin ohjaama amerikkalainen elokuvaversio sijoittuu Rhode Islandilla olevaan, hyvin tyypilliseen amerikkalaiseen pikkukaupunkiin. Pääosissa ovat Richard Gere ja Joan Allen – sekä tietenkin akita, jonka roolissa pentuna näyttäisi olevan shiba inu. Useimmilta katsojilta taisi silmät kostua siinä vaiheessa, kun vanha akita asettui viimeistä kertaa omalle paikalleen rautatieaseman eteen odottamaan isäntäänsä.
Muita Hachikon tavoin uskollisuudestaan kuuluisia koiria on mm. Greyfriars Bobby, skyenterrieri, jonka kerrotaan vartioineen isäntänsä hautaa 14 vuoden ajan 1800-luvulla Edinburghissa. Koiralle on sittemmin pystytetty Skotlannin pääkaupunkiin patsas.
Kettuterrieriharrastajalle on varmasti tuttu kertomus vuonna 1910 kuolleen Britannian kuninkaan Edward VII:n kettuterrieristä Caesar of Notts’ista, joka seurasi isäntäänsä hautajaissaattueessa. Koiran surun on ikuistanut kuuluisa koiramuotokuvamaalari Maud Earl maalaukseen ”Silent Sorrow”, joka on nykyisin USA:n kennelklubin AKC:n taidekokoelmissa.
Kuninkaan elinaikana Caesar seurasi isäntäänsä kaikkialle – myös ulkomaanmatkoille, joilta se palasi ilman karanteenia, koska kuninkaan mielestä hän voi rikkoa lakeja, jos hän kerran niitä vahvistikin.
Caesar ei toki ollut kuninkaan tai hänen tanskalaissyntyisen kuningattarensa Aleksandran ainoa koira: kuningaspari kasvatti mm. basset houndeja, clumberspanieleita, chowchoweja ja ranskanbulldoggeja Sandringham-kennelissään. (Bassetpiireissä kerrotaankin perimätietona, että aina kun englantilaissukuisista basseteista on syntynyt spanielihapsuisia, pitkäkarvaisia pentuja, syy löytyy Sandringhamista, jossa bassetit ja clumberit olivat jossain vaiheessa sekoittuneet. Nimimerkki omakohtaista kokemusta on.)