torstai 22. huhtikuuta 2010

Rotujärjestön hallituksen kokous

Kevätflunssa harvensi rivejä SKKY:n hallituksen kokouksessa keskiviikkoiltana, mutta monenlaisista asioista pystyttiin päättämään, kun oltiin kuitenkin päätösvaltaisia.
Uusia jäseniä hyväksyttiin tavallista enemmän. Näytti siltä kuin omaan rotuyhdistykseensä tyytymättömiä suositun rodun harrastajia oli nyt tulossa meille jäseneksi. Toivottavasti he muistavat, että jos ei ole tyytyväinen oman yhdistyksen toimintaan, eroaminen ei hyödytä mitään. Jos haluaa vaikuttaa oman yhdistyksensä toimintaan, ainoa tapa on pysyä jäsenenä ja osallistua yhdistyskokouksiin ja niiden päätöksentekoon.
SKKY:n kokoisessa rotujärjestössä kertyy paljon paperia. Tärkeät paperit perustamiskirjoista, tilinpäätöksistä ja tasekirjoista alkaen on tallennettu jo vuosia pankin tallelokeroon. Nyt tehtiin vuosisopimus lämpimän varastotilan vuokraamisesta, jotta muitakaan papereita ei tarvitse säilytellä hallituksen jäsenten komeroissa.
Eilisessä kokouksessa varmistuivat myös rotujärjestön edustajat Kennelliiton valtuuston ensi marraskuussa alkavalla toimikaudella. Vuosikokous oli aiemmin valinnut minut jatkamaan varsinaisena jäsenenä.
Varajäseneksi valittiin Marja Törmä sillä edellytyksellä, ettei hän jatka Suomen Samojedinkoirayhdistyksen varsinaisena valtuustoedustajana, ja hänen ”varamiehekseen” valittiin Yrjötapio Kivisaari. Kun Marjalle tuli jatkopesti sammareiden edustajana, SKKY:n varajäseneksi varmistui Yt. Kivisaari, joka on ollut pitkään mukana kenneltoiminnassa ja vaikuttaa myös kunnallis- ja valtakunnanpolitiikassa.
Tuomarikoulutusasiat olivat tavanomaiseen tapaan esillä kokouksessa. Nyt uutena asiana olivat Virosta tulleet yhteydenotot, kun meiltä on pyydetty apua heidän tuomareidensa kouluttamisessa. Olemmekin jo toimittaneet kirjallista materiaalia mm. ensi viikonloppuna Virossa järjestettävää saksanpystykorvien tuomarineuvottelua varten.
Tähän suhtauduttiin myönteisesti, sillä hyöty on molemminpuolinen, kun suomalaiset koirat kilpailevat Baltian maissa ja virolaiset tuomarit arvostelevat meidän näyttelyissämme.
Lisäksi kokouksessa koottiin yhteen jäsenyhdistysten Kennelliiton ehdotetusta jalostusstrategiasta antamat lausunnot, jotka toimitetaan edelleen Kennelliittoon. Kannanotto on luettavissa SKKY:n uutissivuilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti