Muistoja Kaivarin kulmilta

Huvikummun Eija Koskelin kertoi lukeneensa tätä blogia ja sen olleen niin ”kotosta”. Julkaisen Eijan luvalla hänen lapsuuden muistojaan Kaivarin kulmilta muidenkin iloksi. Näin Eija kertoi:

”Muistan kun isän setteriuros karkasi multa ryssänlähetystön pihalle (oli semmonen juniori ja kaponen uros joka mahtu hyvin niistä terästankojen välistä) ja painatti siellä pitkin tulppaanipenkkejä oravien ja lintujen perässä kurkku ja häntä suorana. Me asuttiin sillon Vuorimiehenkatu 7:ssä, joten Tomin karkailu ei ollut ainutkertaista. Monesti olin ihan varma että ne ampuu sen...ja pelkäsin että sitten faija ampuu mut. Se oli mettämies...
Ja - olen syntynyt siellä vanhassa kätilöopiston puutalossa. Ennen kansakouluikään tuloa (muutimme sitten Pietarinkadulle) rosvosimme vielä likkakaverin kanssa kadunkulmassa olleen jätskikojun. Siihen aikaanhan vaan vedettiin pressut päälle. Kaivettiin käsin jätskiä säiliön pohjilta ja jäätiin verekseltään kiinni siitä tiskin päältä istuksimasta. Joku oli tuntenut meidät ja soitti mutsille ja faijalle. Arvaa tuliko selkäsauna? Tuli. Vanhemmat joutu maksamaan koko kojun jätskit. Kun ne säiliöthän piti kuulemma heittää pois...
Viimenen talvi Vuorimiehenkadulla päätty meikäläiseltä Kirurgin sairaalaan. Likkakaveri mottas mua lumilapiolla (ja siihen aikaanhan ne oli vaneria joissa metallireuna!) kulmaan ja verta tuli kun esteristä. Olin kuulemma uhitellut ettei se uskalla lyödä. Mutta uskalsi vaan. Mutsi sattu just sillon katsomaan seitsemännen kerroksen kotiparvekkeelta ja meinas tulla alas samantien. Onneks se kuitenkin käytti hissiä. Ja Koskeliinia vietiin taksilla Kirralle. Myöhemmin likkakaveri tuli mutsinsa kanssa anteekspyynnölle ja me oltiin taas kavereita...!”

Lisättäköön tähän, että Eijan ura griffoneiden parissa urkeni Pietarinkadun yleisestä saunasta, missä hän ostaa pamautti ensimmäisen rihvelinsä. Tämä on todistettu Helsingin Sanomien palstoilla, kun muutama vuosi sitten Hesarin kaupunkitoimituksen toimittaja Kari Räisänen tuli Moksu-cavalierinsa kanssa tekemään juttua meidän Kaivarin näyttelystämme.
Hän tarvitsi sanavalmiin haastateltavan, joten usutin hänet Eijan kimppuun. Tiesin, että sieltä tulee otsikoihin sopivaa tavaraa, ja etusivullehan päästiin. Ja kun hän halusi malliksi oikean koiratuomarin arvostelun Moksusta, ohjasin hänet naapurin kehään. Naapuri keskeytti arvostelunsa ja supliikkimiehenä antoi lehteen painettavaksi sopivan arvostelun Moksusta.
Omat koirani tapasivat Moksua täällä Kaivarin kulmilla, ja hyvin tultiin juttuun. 14-vuotiaaksi eläneen stadilaiskoira Moksun tarina löytyy Helsingin Sanomien arkistosta. Kannattaa lukea.