tiistai 13. heinäkuuta 2010

Strindbergin kesäkokous

Kyllä ruohonjuuritason kansalaistoiminta kannattaa.
Alkukesästä kerrottiin Pohjoisesplanadilla sijaitsevan Strindbergin kahvilan terasseineen joutuvan sulkemaan ovensa vuokrasopimuksen päättymisen vuoksi, kun kiinteistön omistajat halusivat tuon nykyaikaisen kaupunkikulttuurin ilmentymän tilalle luksusmyymälöitä.
Uutinen herätti Kehä kolmosen sisäpuolella sen verran voimakkaan vastarintaliikkeen, että päätöksestä jouduttiin peräytymään ja hyvässä järjestyksessä ilmoitettiin Strindbergin jatkavan toimintaansa Pohjoisespalla, joskin hieman eri paikassa.
Strindberg oli vielä vanhalla tutulla paikallaan tiistai-iltapäivänä, ja paikalla oli myös upeaa säätä (taisi olla 30 astetta) ihasteleva ”kesämökkiläinen” Ben Zyskowicz.
Monia tuttuja kulki ohi, kun pidimme terassilla Leena Sarven kanssa Kaivopuiston näyttelyn suunnittelupalaveria – lämmintä oli, mutta varjossa oli mukava istua.
Messukeskuksen isosta kehästä tuttu Leena tulee kuuluttamaan Kaivarin ryhmäkilpailut, mikä onkin paikallaan, sillä hänestä on tullut täysiverinen kääpiökoiraharrastaja. Perheeseen on nimittäin liittynyt 14-vuotiaan ison villakoiran seuraksi pieni pommi eli pomeranian.
Palaverin jälkeen mietin, mikä voisi olla seuraavan ruohonjuuritason kampanjan kohde. Miten olisi Kennelliiton vanhan ja perinteikkään, kuvanveistäjä Jussi Mäntysen suunnitteleman merkin palauttaminen Kennelliiton viralliseksi merkiksi, kun liitto juhlii 125-vuotisjuhliaan vuonna 2014?
Samalla voitaisiin unohtaa vuodesta 1998 käytössä ollut, saman vuoden Maailmannäyttelyyn luotu ”moderni” logo. Se oli hetken tuote, mutta se vanheni nopeasti eikä se kuvasta kenneltoiminnan kunniakasta historiaa samalla tavalla kuin tuo suomenpystykorvamerkki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti