lauantai 2. lokakuuta 2010

Kääpiökoira-asioita ja suurisuuntaisia suunnitelmia

Kuluneella viikolla yksi ilta kului Suomen Kääpiökoirayhdistyksen hallituksen kokouksessa. Asioita oli paljon, sillä kokous oli ensimmäinen kesätauon ja Kaivopuiston koiranäyttelyurakan jälkeen, mutta silti selvittiin alle kolmessa tunnissa, vaikka Mannerheimintien suljetun kaistan aiheuttama liikenneruuhka viivästyttikin kokouksen alkua.
Meidän kokouksissamme talousasiat ovat esillä ensimmäisten joukossa, koska halutaan varmistaa, että kaikki on tältä osin kunnossa. Nyt todettiin, että tänä vuonna olemme saaneet ilmoitus- ja yhteistyösopimustuottoja odotetusti, eli maan talous on selvästi elpymässä. Myös jäseniä on tullut lisää.
Kun osinkotuloja yhdistyksen omistamista pörssiosakkeista on tullut budjetoitua enemmän ja Kaivopuiston koiranäyttely osoitti erinomaista tulosta, sovimme, että seuraavassa kokouksessa tehdään lopulliset päätökset tämän ylimääräisen rahan sijoittamisesta pörssiosakkeisiin. Pankkitileillähän ei ylimääräistä rahaa kannata makuuttaa nykyisten alhaisten korkotuottojen vuoksi – ja rahaa on hyvä olla pahan päivän varalta.
Kaivopuiston näyttely, kuten totesin, tuotti odotettua enemmän siitäkin huolimatta, että ilmoittautumismaksu oli halvimmillaan 17 euroa (saman omistajan 2. koira, jolla on DNA-tunniste tai DNA-polveutumismääritystä osoittava P-tunnus rekisterinumerossaan) eikä yleisöltä kerätty pääsymaksuja. Syynä hyvään tulokseen ovat mm. myyntipaikka- ja yhteistyösopimustulot sekä erikseen neuvotellut hinnat eri alihankkijoiden kanssa.
Näyttelyn tuloslaskelmaa emme saaneet tähän kokoukseen, koska emme ole vielä saaneet pyynnöistä huolimatta laskuja näyttelypalveluja tuottavalta alihankkijaltamme. Miten monella yrityksellä on muuten varaa odottaa kuukausi tai kaksi ennen kuin laskuttavat tuotteistaan ja palveluistaan?
Kokouksessa päätimme myös uuden jäsenrekisteripalvelun hankkimisesta rotujärjestön käyttöön. Ratkaisu ei varmasti ollut halvin markkinoilla tarjolla oleva palvelu, mutta kuten entinen puolustusministeri Elisabeth Rehn totesi ostettaessa Hornetit ilmavoimille: köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa.
Markkinoilla on toki hyvinkin halpoja ratkaisuja, mutta valintamme osui ammattitasoiseen palveluun, jossa myös tietoturvakysymykset on hoidettu. Ratkaisu helpottaa tuntuvasti jäsensihteerin työtä ja alentaa mm. jäsenmaksujen perimiskustannuksia. Järjestelmä voidaan myös räätälöidä niin, että SKKY:n jäsenyhdistykset ja alajaostot voivat käyttää sitä omien jäsenrekisteriensä ylläpitoon – ettei käy niin, kuten on joskus käynyt, että jäsenrekisteri on jonkin toimihenkilön omalla koneella, ja kun sukset ovat menneet ristiin, jäsenrekisteriä ei luovutetakaan uudelle hallitukselle sähköisessä muodossa, vaan kaikki joudutaan tekemään käsin uudestaan.
Monien muiden asioiden ohella esillä olivat myös tshekkiläisen pražský krysarík- rodun suomenkielinen nimi ja esitetty rotumääritelmäsuomennos. Kennelliiton rotumääritelmätyöryhmähän oli esittänyt rodun nimeksi kainostellen prahankääpiökoiraa.
SKKY:n hallitus oli sitä mieltä, että rotua on kutsuttava sen oikealla nimellä, eli rotu on prahanrottakoira, millä nimellä myös Tshekin kennelliitto rotua kutsuu englannin- ja ranskankielellä.
Tässä on myös oiva esimerkki siitä, miten Kennelliiton päätöksiä pannaan toimeen. Joskus hallituksen ja päättävien elimien päätökset eivät koskaan etene toimeenpanovaiheeseen. Joskus toiste päätös pannaan toimeen ennen kuin mikään virallinen elin on tehnyt asiasta päätöksen. Tämän prahanrottakoiran kohdalla on käynyt juuri niin. Nimestä ei ole päätetty missään virallisessa elimessä kuten Kennelliiton hallituksessa, ja asian käsittely rotujärjestön kanssa on vielä kesken, mutta siitä huolimatta rotua on jo rekisteröity prahankääpiökoiran nimellä, ja sillä nimellä se näyttää esiintyvän myös näyttelyluetteloissa.

***
Monet suomalaiset ovat tänä viikonloppuna Sloveniassa Euroopan Voittaja-näyttelyssä. Mielenkiintoista näyttelyssä on se, että kun Slovenian kennelklubin johto vaihtui, myös näyttelyn tuomarilista vaihtui, eli joitakin tuomareita peruutettiin ja uusia kutsuttiin tilalle. Myös BIS-tuomari vaihtui kansainvälisesti ehkä kaikkein kokeneimmasta slovenialaisesta tuomarista kennelklubin puheenjohtajan vaimoksi.
Toinen mielenkiintoinen seikka on, että näyttely julkaisi hyvissä ajoin näytteilleasettajien nimet, jolloin kanssakilpailijat voivat nähdä, ketä muita rodussa on kilpailemassa. Ja listaltahan löytyy mm. Kennelliitosta erotettu kasvattaja ja toinen, joka on näyttelykiellossa.

***
Viikonloppulukemista löytyy myös Länsi-Uusimaa- lehdestä, jossa Kennelliiton 100% omistaman yhtiön varatoimitusjohtaja kertoo suurisuuntaisista suunnitelmista. Kun yhtiöllä ei ole suunnitelmien toteuttamiseen riittäviä rahavaroja, ajatuksena lienee, että Kennelliitto ja sen jäsenet maksavat viulut. Ja kun asiasta on kerrottu julkisuudessa, omistajataho ei voi perääntyä.
Ei se niin mene. Ei mennyt muutama vuosi sittenkään, kun julkisuudessa kerrottiin Kennelliiton suunnitelmista perustaa kennelkeskus Lahteen ja siirtää Kennelliiton toimisto sinne. Tietoja yritettiin kumota, mutta paikallisten lehtien mukaan hankkeesta oli neuvoteltu ja tontille oli jo kai ehditty kaivaa kuoppa uutta kennelkeskusta varten. Kennelliiton valtuusto ryhdistäytyi ja torppasi hankkeen, ja niin toivottavasti käy nytkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti