keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Kaatosadetta ja koulutusta

Tiistai-iltapäiväksi ja illaksi luvattu lumimyräkkä ei toteutunut ainakaan Kaivarin kulmilla – onneksi.
Iltapäivällä tuli muutama lumi- tai räntähiutale, mutta kadut olivat lumettomia. Pasilaan mennessä ihmettelin, miten hyvin ruuhka-ajan liikenne sujui, kun usein aikaisemmin olen tuskaillut liikenneruuhkissa. Kuski valisti minua, että liikenne on ollut koko päivän tavallista rauhallisempaa, eli ilmeisesti monet olivat jättäneet lumimyrskyn pelossa autonsa kotiin.
Pasilassa sentään oli sentin tai parin lumikerros, joka muuttui pian märäksi loskaksi kaatosateen takia.
Tukholmassa sää ilmeisesti oli paljon huonompi, sillä matkalla Pasilaan sain tiedon, että koiria tuomarikoulutukseen luvannut Esa Ruotsalainen istui Arlandan lentokentällä odottamassa kotiin pääsyä. Ensin oli lentokoneessa huomattu vikaa jo kiitoradalla, ja seuraavat lennot eivät lähteneetkään sään takia. Tätä kirjoittaessa en vielä tiedä, mahtuiko hän illan viimeiseen ”juoppojunaan”, joka on Helsingissä puolen yön aikaan, vai joutuiko odottamaan kotimatkaa aamuun.
Onneksi paikalle saatiin esimerkkikoirat viidestä eri saksanpystykorvamuunnoksesta, joista kaksi, keehond ja pomeranian, eivät ole oikeasti saksalaisia rotuja, vaikka Saksa on ne FCI:n mahtimaana ominutkin.
Kirjallista materiaaliakin oli jaossa nippukaupalla, sillä Esa ja toinen pomeranian-harrastaja, Jussi Liimatainen, olivat valmistaneet kuvitettuja rotumääritelmän tulkintoja sekä kleinspitzeistä että pomeranianeista – minkä kiitollisuudella totean, kun usein käy niin, että istun yömyöhään kopioimassa ja tulostamassa koulutusmateriaaleja, ja joskus alkaa kyllästyttää!
Ja usein ylimääräisenä vitsauksena ovat rajalliset konttoritarvikevarastot. Eilen juoksin frisöörireissun ohella ostamassa värikasetteja tulostimeen, kunnes sitten illalla huomasin, että nyt alkavat nitojan niitit olla lopussa!
Kaatosateesta ja loskasta ei pitäisi meikäläisen valittaa, sillä koulutukseen pitkämatkalaisin tuli Oulusta, ja jollakin toisella oli ajomatkaa Jämsään saakka – ja eilenkin olivat olleet pääkaupunkiseudulla. Eli eivät helpolla uusien rotujen arvosteluoikeudetkaan tule.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti