lauantai 27. marraskuuta 2010

Arktista Arkadianmäen kupeessa

Jos on ollut Kaivarin kulmilla hyytävän kylmää, sitä se oli torstai-iltana Arkadianmäen kupeessakin: pakkasta kymmenkunta astetta ja kostea, läpitunkeva tuuli, eli tyypillinen alkutalven sää, jonka rinnalla Kajaanin tammikuun pakkasetkin tuntuvat miltei siedettäviltä.
Liikkeelle oli kuitenkin lähdettävä, sillä torstai-iltana oli Kääpiökoirayhdistyksen syyskokous. Se pidettiin perinteisellä Ostrobotnialla Jääkärihuoneessa, jossa on aikanaan perustettu jääkäriliike. Siksi huoneesta löytyy myös paljon jääkäriliikkeen historiaa maalauksissa, reliefeissä ja veistoksissa.
Syyskokous sujui yksimielisesti, nopsaan ja rauhallisesti, oltiinhan ”oman väen” kesken. Kennelliiton vippejä ei kokouksessa näkynyt, sillä heillä taisi olla kiireitä toisaalla päätellen nyt perjantaina parilta Kennelliiton jäseneltä saamastani puhelusta.
Viime syksynähän kokoukseen saapui Kennelliiton hallituksen varapuheenjohtaja mukanaan taustajoukkoja, joiden piti panna rotujärjestön hallinto uuteen uskoon. Keikaus ei onnistunut, joten suurin uho taisi kadota yhtä nopeasti kuin se syntyikin.
Mukana sekä ennen syyskokousta pidetyssä hallituksen kokouksessa että itse syyskokouksessa oli monia, jotka olivat olleet mukana viime viikonlopun Kennelliiton kokouksissa ja jotka ihmettelivät kokousmeininkiä.
Paikalla oli myös Kennelliiton yleiskokouksen ”äänikuningatar”, eli suurimmalla äänimäärällä ns. vapailta listoilta liiton valtuustoon seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi valittu Leena Parviainen. Samoin paikalla oli Havannalaisten Marjo Heikka, joka saa nyt istua kolme vuotta valtuustossa ilman äänioikeutta sen jälkeen, kun Havannalaiset ry oli saanut yleiskokousta edeltävänä päivänä rotujärjestöoikeudet. Vaikka Marjolla ei ole äänioikeutta, hänellä on toki puheoikeus, ja jos häntä yhtään tunnen monen vuoden takaa, ei hän myöskään jätä puheoikeuttaan käyttämättä.
Kylmän talven keskellä sydäntä lämmittivät Marjon tuomat Havannalaiset ry:n kiitoskukat, joilla yhdistys halusi kiittää meitä monivuotisesta hyvästä yhteistyöstä. Uskon, että sama yhteistyö jatkuu myös Havannalaisten itsenäistymisen jälkeen.
PS. Nyt perjantaina oli niin kylmä, etten edes uskaltautunut kuntosalille, mutta lauantaina on yritettävä – kunhan löydän kunnon talvikamppeet vaatehuoneen perältä, sillä säätiedotus lupaa yhä kamalampaa säätä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti