perjantai 12. helmikuuta 2010

Hyviäkin talousuutisia

Eivät kaikki talousuutiset ole huonoja, vaikka alavireisiä ja pessimistisiä näkymiä on maalailtu jo syksystä 2008 lähtien – ainakaan Kääpiökoirayhdistyksen näkökulmasta.
Nyt kun suuri osa pörssiyhtiöistä on raportoinut viime vuoden tuloksistaan ja kertonut odotettavissa olevista osingoistaan, meidän osaltamme tilanne näyttää hyvältä: tämän vuoden osinkotuotot tulevat olemaan reippaasti varovaista talousarvioennustetta suuremmat ja ylittävät myös viime vuoden osinkotulot.
Ja kun nämä tulot kasvat, siitä hyötyy koko jäsenistö, koska jäsenmaksut voidaan pitää edelleenkin hyvin kohtuullisina moniin muihin yhdistyksiin verrattuna.
SKKY:n pörssisijoituksilla on pitkä historia. Kun Suomen Seura- ja Kääpiökoirayhdistys jaettiin vuonna 1986 kahtia erillisiksi seura- ja kääpiökoiria harrastaviksi yhdistyksikseen, pörssiosakkeet jaettiin edellisen vuoden rekisteröintien suhteessa. SKKY veti silloin pitemmän korren.
Tuolloin osakesalkussa oli mm. Partekin eli entisen Paraisten Kalkin osakkeita perintönä vanhalta Liitto-osastolta, jossa oli aikanaan vaikuttanut Paraisten Kalkin vuorineuvos, ”Kalkkipetteri” Forsström.
Vuosien saatossa osakesalkun kokoonpano on muuttunut, mutta toiminnan tarkoituksena on edelleenkin säästää pahan päivän varalle sijoittamalla pitkällä tähtäyksellä vakavaraisiin suomalaisiin pörssiyhtiöihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti